Moon Moon

Muistatko, kun arasti aloitin tämän blogin pitämisen kirjoittamalla vaikeuksistani herätä aamulla? No, nyt ongelmani on lähes sama, ja kuitenkin aivan eri:

Ennen en saanut noustua aamuisin, koska tuntui, ettei ole mitään järkevää tehtävää.
Nyt en saa nukuttua öisin, koska tuntuu, että on niin paljon järkevää tehtävää.

Pompin ylös alas, petiin ja takaisin, käyn lähettämässä pari sähköpostia, yhden facebook-viestin, tarkistan jonkun "tärkeän jutun", kirjoitan johonkin muistutuslistan, jota en edes aamulla lue. Menen sänkyyn ja nousen taas, tekemään ne asiat, jotka äsken kirjoitin muistutuslistaan. Liikaa projekteja, liikaa ajatuksia!

Unirytmiäni sekoittamassa on tietenkin myös Teekkariwappu. Muutamien viimeviikkoisten loistavien juhlien jälkeen luvassa on vielä ainakin yksi Wappuradiossa vietetty yö.

Vinkkejä unettomuuteen saa antaa. Kohta tukeudun varmaan lääkärikäyntiin ja unipillerireseptiin - tänään olisi kuitenkin tarkoitus testata halvempaa, vastenmielistä vaihtoehtoa: iltalenkkiä.

Palkinnoista ja kuinka ne voi ansaita

Uuu, mitä katsonkaan! Onko se lintu! Onko se lentokone!

Vastaus selviää Arkkitehtiopiskelija-lehdestä, kun se kolmen viikon päästä täräyttää itsensä ihmisten ilmoille. Symbolisesti katson nyt kuitenkin ennakkotehtäviä, jotka lähtevät huomenna matkaan. Sain ne periaatteessa valmiiksi kaksi tai kolme minuuttia sitten, ja mielestäni niistä jokainen on onnistunut. Voi jukra. Tunne on niin jenka ja erikoinen, että en vissiin onnistu kovinkaan usein. Pitäisi tehdä ennakkotehtäviä useamminkin.

Aion palkita itseni avokadopastalla ja pyykinpesulla. Ja kreisibailaamisella ensi torstaina. Jihuu!

Tyhjäkäynnin tärkeydestä

Väritystehtävässä tulppaaneja ja koiranpentu, paketissa oivat välineet suorittamiseen.

Annoin ystävälle syntymäpäivälahjaksi värikynät, jotka tietenkin huusivat kaverikseen vanhaa kunnon väritystehtävää. Terapeuttisimmat asiat maailmassa ovat värittäminen ja kynsien lakkaaminen. En tarkoita, että ystäväni olisi jotenkin erityisesti väritysterapian tarpeessa - tarkoitan, että ehdottomasti k a i k k i ovat väritysterapian tarpeessa.

Innokkaana keittiöpsykologina väitän, että suuri osa burn out- ja stressiongelmista johtuu siitä, ettei aivojen tyhjäkäynnille anneta enää tilaisuutta. Pitkään julkisessa liikenteessä koomaaminen on ollut yhteiskunnan pelastus: bussissa tai junassa kun ei ole ollut muuta tekemistä kuin toljottaa ikkunasta tyhmänä ulos. Samoja maisemia päivästä toiseen. Oiva tilaisuus ihan vain mietiskellä!

Nykyaika on kuitenkin esitellyt meille vaihtoehdon: kännykän, läppärin tai tabletin räplääminen. Päivästä ei tarvitse viettää kahtakaan minuuttia tekemättä mitään, kakkatuokiota lukuunottamatta. (Sivuutan tässä kohtaa täysin kirjat, jotka ovat kohtuullisen vanha keksintö, ja joita on voinut lueskella bussissa jo bussissa istumisen alkupäivistä lähtien. Se näkökulma ei sovi muuten näppärästi rakentelemaani tekstiin.)

Kun kaikki tyhjäkäyminen päivän aikana on eliminoitu, jää monta ideaa keksimättä, monta tärkeää näkökulmaa ymmärtämättä ja monta opittua asiaa kunnolla sisäistämättä. Syvempää ajatustyötä ei tapahdu ollenkaan, tai se tapahtuu sängyssä, aiheuttaen unettomuutta, jolla taas on pitkään jatkuessaan tuhoisat vaikutukset elämässä ylipäätään.

Parannuskeinoksi tähän vakavaan diagnoosiin suosittelen kaikille väritysterapiaa. Netistä voi printtailla aivottomaan värittelyyn kivoja kuvia, vaikka disney-teemalla, joka taatusti takaa hyvän mielen.

Sekavoitumisesta

VRÖÖT!

Aloitin päivityksen sanalla "vrööt", koska olen tulossa hulluksi. Ja vrööt on varmasti jotain sellaista, minkä sanomiseen normaaleilla ihmisillä on jonkinlainen kynnys (tilanteesta riippuen), mutta hulluilla luultavasti ei ole.

Hulluuteni on epätieteellisesti määriteltävissä maanis-depressiivisyydeksi. Haen nyt kahteen kouluun - kahteen hyvin erilaiseen kouluun, kahdelle hyvin erilaiselle linjalle. Ja, koska olen hullu, olen mielestäni vuorotellen pääsemässä molempiin heittämällä sisään (kyllä vaan!) ja vuoroin minulla ei sisäisten äänieni ole toivoakaan päästä edes ensimmäisestä osiosta läpi kummassakaan hakuprosessissa. Missä ei siis ole mitään järkeä, sillä koulut, hakuprosessit ja vaadittavat kyvyt ovat hyvin erilaiset.

Ennakkotehtävien tekeminen on kauheaa. Poikaystävä kehoitti minua esittelemään niitä jollekin muullekin kuin hänelle (sillä "Rakastan sinua ja minusta kaikki, mitä teet, on upeaa. Mutta mielipiteeni on hieman värittynyt."). Hyvä idea, mutta toisaalta: Miksi ylipäätään haluaisin mitään kritiikkiä? Mitä, jos kritiikki ohjaa minua väärään suuntaan? Miksi haluaisin murskata itsetuntoni jo ennen pääsykokeita? Ei käy, syteen tai saveen, mutta omin neuvoin.

 Tämän kirjoituksen voi ottaa tilannepäivityksenä tai varoituksena: Nyt lipsuu!

Elämäni eväät

Herääkö blogi jälleen henkiin? Kenties. Mutta blogistimme (eli minä, joka erikoisuudentavoittelussani puhun ilmeisesti nykyään kolmannessa persoonassa) on kiireinen kolmen suuren projektin alla:

1  Lehti,

Arkkitehtiopiskelija-lehti, jonka kansikuvan otti ihan oikea valokuvaaja. Ihan oikea valokuvaaja on lehdentekoprosessissa keskeinen siksi, että kansikuvasta tuli niin hyvä, että koko kannesta tuli aivan älyttömän hyvä, ja yhtäkkiä minulla ja taittajallani on kauheat paineet saada lehden sisältö vastaamaan kannen erinomaisuutta. Olemme aivan helisemässä. (Ding ding ding, aivan täysin.)

2  Mainonnan suunnittelun pääsykokeet,

joiden ennakkotehtävät tulivat tänään. En halua puhua niistä...

3  Opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeet,

joihin minä - mitä? Olen ilmeisesti menossa!

OKL:n pääsykokeisiin pitää ihan oikeasti lukea. Pääsykokeisiin lukeminen tuntuu todella oudolta. Ensin innostuin tieteellisen tekstin lukemisesta. Kun aloin alleviivailla ja tehdä muistiinpanoja, huomasin olevani kriittisen analyyttinen, kehitteleväni jatkoteorioita ja yhdisteleväni asioita omiin kokemuksiini. Mutta eihän niin voi tehdä! Pääsykokeisiin lukiessa täytyy omituisella tavalla pitää aivot aisoissa. Vain se ja kaikki se on totta, mikä lukee kirjassa.

Mainonnan ennakkotehtävät... En kestä... Nimi koirapuistolle? Oikeasti?

Otan pääsykokeisiin evääksi "porkkanoita".