Hääunelmia

Olin unohtanut, että pidän yllä tällaista sähköistä päiväkirjaa, ja elelin elämääni tyytyväisenä kirjoittamatta siitä sanaakaan ylös.

Olen varmaan tiedostamattani yrittänyt unohtaa. Kirjoittaminen kun vaatii aivotyöskentelyä. Minulla olisi kova halu aivotyöskentelyn sijaan pitää aivolomaa. En ole päässyt katsomaan televisiota varmaan kuukauteen.

Digiboksi hajosi muutossa. En ole mikään töllöaddikti, mutta nyt television ruudun tuijottaessa minua päivästä toiseen yhtä pimeänä ja viihteettömänä huomaan kaipaavani sitä. Suorastaan huolestuttavaa, etten todella keksi mitään muuta yhtä koomaista huvittelumuotoa. Ja vielä huolestuttavampaa on se, että minusta tuntuu kuin todella tarvitsisin sitä - ihan hiukan, edes joskus!

Päivät kuluvat oikeastaan mukavammin näin - kavereilta tai töiltä televisio ei ole koskaan vienyt aikaa, mutta itsensä hoivaamiselta kyllä. Nyt ryhtyy taas herkemmin luomaan ja taiteilemaan, hoitamaan roikkumaan jääneitä asioita, lukemaan kirjoja ja jopa siivoamaan tylsyyden karkottamiseksi.

Mutta kunpa saisin edes kerran viikossa katsoa Satuhäät...

Äitiyden iloista

Tänään oli murheellinen päivä. Katot itkivät jääpuikkoja, poikaystävät olivat vielä aamullakin päissään ja, ennen kaikkea, huomasin kehittäneeni äidillisiä tunteita. Kasviin.

Äidilliset tunteet ovat ok ja tavallaan hyväksyttäviä, jos ne liittyvät omaan lapseen, jonka äiti sattuu itse olemaan syntymän tai joidenkin virallisten papereiden kautta. Siinäkin tapauksessa ylitsevuotava hössöttäminen on valitettavaa, ja jos ei pysty enää keskustelemaan muusta kuin vauvan ulosteen väristä, se on ihan game over ja oma elämä eletty. Raakaa tekstiä, jonka takana en missään tapauksessa pysty äitiydyttyäni seisomaan, ja nytkin lähinnä kyyristelen matalana puolustusasemissa.

No, äidit ja vauvat ovat kuitenkin ihania, ja hormonimyllerrykset selittävät paljon. Mutta se on mielestäni ehdottomasti liikaa - l i i k a a, ymmärrättekö -, jos äitimäinen hössötys kohdistuukin koiraan tai kissaan tai poikaystävään, tai johonkin muuhun, mikä saattaa osittain vaikuttaa vauvalta, mutta kuitenkaan ehdottomasti ei ole sitä. Sellaisissa tapauksissa kiintymys pitää osoittaa coolisti ja ilman (julkista) lässyttämistä.

Tänään odottamaton kuitenkin tapahtui, odottamatta, kuten odottamaton yleensä tapahtuu: Kasvimme nuppu oli hiukan auennut, ja oma nuppini toimi välittömästi samoin. Istuin kasvin ääressä hössöttämässä, ottamassa kuvia, tutkimassa mullan kosteutta ja nypräämässä kasvin lehtiä onnellisena miettien, kuinka paljon Poikaystävä ilahtuu. Minulla on katsos käsittämätön taito tappaa kasveja, vaikka haluan niille pelkkää hyvää.

Ja tämä on kuitenkin ollut meillä jo viikon!!!

tässä se pikku höpöliini on

pikku kukkia!!! eikä!

jopa ihania syömäkelvottomia pikku hedelmänretaleita

Perhosvaikutuksesta

Kaaos on vähän niinkuin rikkaruoho, asunnossa holtittomasti leviävä voikukka, mutta rumempi. Vaikka koko kämpän laittaisi päällisin puolin ihanaan järjestykseen, pyyhkisi pölyt ja imuroisi, niin mikäli yksikin kaoottinen sitä sun tätä -laatikko jää järjestämättä, kohta koko asunto on taas myrskyn jäljiltä. Näin olen ainakin todennut omassa elämässäni, joten nurkissa pyörivälle yllätyskassille piti tehdä jotain.

Yllätyskassi sisälsi asioita, mitä ehdottomasti ei saisi säilyttää kassissa: Koruja, pantoja, pitsejä, huiveja ja nauhoja. Suosikkikoruni olin tietenkin pelastanut muualle, mutta loput saivat takkuuntua toisiinsa kangaskassin uumenissa paremman säilytystilan puutteessa.

Korujen säilyttämiseen on tietenkin monenlaisia vaihtoehtoja. Halusin koruni esille roikkumaan. Kaupoissa on hurmaavien korupuiden lisäksi sellaisia ripustimia, jotka luovat välittömiä mielleyhtymiä ristiinnaulitsemiseen tai joulukuusiin. Ystäväni lintuhäkkikorupuun innoittamana halusin kuitenkin jotain erilaista: jotain aivan muuhun tarkoitukseen suunniteltua ja herkästi kaunista.

Kauppoja kierreltyäni huomioni kiinnitti tämä:

Pentikin siro, kynttilöille tarkoitettu ihanuus. Se löysi paikkansa vaaterekistämme.

Ja kas: vaikka vastapäätä katua asuvilta kerrostaloeläjiltä puuttuu lintulauta, he voivat iltaisin ikkunoistaan katsella pesäänsä rakentavaa harakkaa puuhissaan.

Kurkista sisään (poislukien wc-tilat)

Vastapäisen talon ikkunoista suurimmassa osassa on aina kaihtimet alhaalla. Minusta on mukavaa katsella ikkunoista ulos, eikä minua haittaa, jos joku katselee sisään (ellen satu olemaan alasti tai kaivamaan nenää, jälkimmäistä tapahtuu harvemmin). Poikaystävää häiritsee, jos joku voi nähdä kotiimme. Hän haluaisi pitää kaihtimet aina kiinni. Minusta ulkomaisema kuuluu ikkunan luonteeseen. Muuten on aivan turhaa edes omistaa ikkunoita, paitsi kukka-alustoina, jos sattuu olemaan leveät ikkunalaudat. (Hah haa)

Toisaalta, kirjoittelen juuri ajatuksiani avoimesti nettiin, joten ehkä minulla on muutenkin halu tyrkyttää itseäni tirkisteltäväksi. Ajatus on epämiellyttävä, mutta sitä todennäköisemmin tosi.

Mutta, vaikka sälekaihtimista on erimielisyyksiä, parisuhteissa on muutamia kovin mukavia puolia, jotka luettelen nyt:

1  Mahdollisuus nyprätä jonkun tukkaa, kun katsoo tv:tä *

2  Lakanoiden viikkaaminen on aivan huomattavan paljon helpompaa *

3  Mahdollisuus tulla tukastaan nyprätyksi, kun katsoo tv:tä *

4  Mahdollisuus lähettää tekstiviesti toiselle kesken päivää, kun mieleen tulee typerä sanaleikki, eikä kukaan ympärillä ymmärtäisi sitä, mutta haluaisi silti jakaa sen jonkun kanssa, sillä se on niin typerä *

5  Kun makoilee matolla ja piirtelee luonnoslehtiöönsä, lähellä voi silti olla joku, joka tekee jotain aivan muuta, eikä tarvitse olla yksin, vaikka on yksin. *

Jotta en kuulostaisi siltä, että mielestäni sinkkuna on paskempaa, päätin merkitä tähdellä kaikki ne kohdat, jotka voi toteuttaa myös hyvän ystävän kanssa. Ilokseni kaikkiin kohtiin tuli tähti! Näiden asioiden kannalta ei siis ole niin tärkeää, onko varattu vai vapaa. Paljon merkityksellisempi varattu / vapaa-asettelu on esimerkiksi vessoista puhuttaessa.

Valitettavasti meidän hämmentävässä sukkulavessassamme ei ole lukkoa, mutta koska luottamuksemme ihmisiin on suuri, emmekä usko heidän ryntäävän vessaan, jos he tietävät meidän asioivan siellä, ratkaisimme ongelman pelkillä informatiivisilla lapuilla. Kas tässä:

Saimme vieraan

Jos kuvitteellinen henkilö A tulisi keskenään kiertelemään uuteen pesäkoloomme, hän oppisi meistä kaikenlaista. Kuvitteellinen henkilö A ei olisi koskaan tavannutkaan meitä, mutta kahdesta hammasharjasta hän arvaisi pian, että kyseessä on pariskunta. Vaikka tuskin hän aloittaisi kierrostaan kylpyhuoneesta - ensimmäisenä kuv. hlö A suuntaisi eteisestä varmaan makuuhuoneeseen. Ja ensimmäinen päätelmä sängystä tuskin liittyisi parisuhdestatukseemme, vaan välittömästi kuv. hlö A päättelisi pedistä, että olemme paskamaisen köyhiä.

(Siinä on patja. Nukumme pelkällä patjalla. Sänkymme on seisomarajoitteinen.)

Kuvitteellisella henkilö A:lla on mahtava tyylitaju, joten hän heti pitäisi meitä tyylikkäinä ja skarppeina ihmisinä, ja ihastuksissaan kopeloisi hyvässä järjestyksessä korkeissa kaapeissa olevia sukkia ja t-paitoja. (Alushousuihin A ei koskisi, sillä hän ei ole mitenkään perverssi.)

Henkilö A tuntisi olonsa kevyeksi, ja hänen hengityksensä kulkisi väkevänä. Hän tajuaisi sen pian johtuvan korkeista huoneista ja rehellisestä lattiasta jalkojen alla. Hyppelehtivin askelin hän suuntaisi olohuoneeseen. Innokkaana lukijana henkilö A rakastuisi välittömästi seinän kokoiseen kirjahyllyyn.

Kirjahyllyssä oleville teekkarilakeille kuv. hlö A tuhahtaisi väheksyvästi, mutta se on hänen häviönsä. Hän olisi vallan tervetullut TTY:lle tutustumaan teekkareihin ja hankkiutumaan eroon lapsellisista ennakkoluuloistaan. Ehkä hänkin löytäisi vaikka jonkun ystävän, eikä hänen tarvitsisi kuluttaa elämäänsä kuljeskellen tuntemattomien kodeissa.

Kuv. hlö A pudistaisi päätään hassuille teekkariajatuksille ja jatkaisi tutkiskelua. Päätelmä jomman kumman asukin harrastemaisesta taiteilusta syntyisi helposti. Tauluaiheiden perusteella A pitäisi asukkaita myös eläinten ystävinä. Hän nyökyttelisi tyytyväisenä.

Keittiöstä A olisi aidosti hieman otettu. Niin paljon käteviä kaappeja! Henkilö A tuumi, ettei hän ole useinkaan nähnyt näin järkeviä keittiöitä 20-luvun taloissa. "Olisikohan wc:n suhteen yhtä hyvä tuuri...", hän tuumailisi mielessään. Eteisessä hän hieman hämmentyisi. Kumpikohan ovi se näistä onkaan?

Vesiperä, pelkkä suihku. Ehkä sitten täällä...

...

Henkilö A sulkisi vessan oven ja avaisi sen heti uudestaan. Mitä?

Nyt ihan oikeasti. Mitä?

Tilannetiedotus

Rakas lukija,

viikon hiljaiselo johtuu siitä, että synnytin Yliopistonkadun ja Aninkaistenmäen kulmaan 48 neliömetrin kokoisen vauvan, joka vaatii nyt täyden huomioni pari päivää. Maanantaina luvassa kuvia pienokaisesta.