Pohdin mahdollisuuksiani teemablogien saralla. Olen kärsimätön askartelija ja minulla on noin kolme asukokonaisuutta, joiden esittelemiseen menisi siis suunnilleen kolme päivää. Mutta ruoka! Teen joskus todella hyvää ruokaa. Toisaalta syön myös paljon ulkona. Lue: "Toisaalta syön myös paljon euron juustoja." Ehkä suurin ongelma ruokablogissa olisi häpeän määrä. En kai oikeasti voi syödä noin...
Esimerkkinä viikonloppuna Tampereella vietetyt 25 tuntia (tarkka!). Niihin kuului ystäviä, wingsejä, paistinperunoita, limsaa, karkkia, kahvia, ranskalaisia, "Cheese cheese burger", limsaa, sipsejä ja limsaa. Ja kupillinen turkkilaista jukurttia. (Kielitoimisto suosittelee: "jukurtti" tai "jogurtti". Ei kuitenkaan ikinä "jugurtti".)
(Onnettomana yksityiskohtana mainittakoon, että olin unohtaa kännykkäni Tampereelle, mutta onneksi siihen tuli juuri oikeaan aikaan tekstiviesti, ja nappasin sen matkaan. Avainnippuuni ei tullut tekstiviestiä, joten sitä en napannut matkaan, ja nyt ainoa keino päästä taloon sisälle on autotallin kaukosäädin. Haluaisin kyseenalaistaa muistitikun avainlenkin hyödyllisyyden. Kun muistitikku on avaimissa kiinni, et unohda sitä kiinni koneeseen. Kun avaimet ovat muistitikussa kiinni, unohdat ne kiinni koneeseen.)
Summa summarum: Kirjoitan tänne hukkuneista avaimista, kirjojen lukemisesta ja heräämisestä. Kuulostaa tylsältä. Mutta onhan minulla kuitenkin pointti tässä: Blogini kertoo pääsykokeisiin valmistautumisesta! Kaikki siitä, kuinka valmentautua pääsykokeisiin! Itsehän ajattelin prepata itseäni
- no, bloggaamalla. Bloggaan siis bloggaamisesta. Ei hätää, olen kuullut tästä ilmiöstä ennenkin. Bloggaajat kertovat siisteistä mainostavaroista, joita he ovat saaneet blogin ansiosta, ja hauskoista juhlista, joihin on kutsuttu siistejä bloggaajia. Mikäli vain alatte nyt lähettää minulle tavaroita ja kutsuja hauskoihin juhliin, kaikki on hallinnassa.
Toisaalta, minua ei kannata nyt yllättää iloisesti millään paketeilla. Ystävällisyydenvastaanottamiskiintiöni on ääriään myöten täynnä. Menin eilen hakemaan tilaamaani pitsaa pitseriasta, mutta korttimaksu ei onnistunut, eikä minulla ollut yhtään käteistä. Tiskin äärellä omaa ateriaansa odotteleva, ehkä nippa nappa täysi-ikäinen nuori mies tarjoutui heti maksamaan pitsani! Sanoin jotain kohteliasta ja kiitollista, kuten "täh", ja ennen kuin edes tajusin tilannetta, pitsamies otti tyytyväisenä pojan ryppyiset setelit ja kehui häntä ensimmäiseksi tapaamakseen suomalaiseksi herrasmieheksi. Vonkasin pojan tilinumeron (en puhelin-!) ja hoipertelin ulos todettuani noin neljästi hänen olevan "tosi reilu kaveri".
Keksin loppuun tällaisen vitsikkään kuvituksen, jossa tavoittelen muoti- ruoka- ja askartelublogien fiilistä!
Sitten, tämä askarteluosio kuvastaa ilmettäni pitsatapahtuman aikana. En ollut ihan varma, mikä olisi sellainen kunnon askartelujuttu... Jotain tällaista?
Loppuyllätykseksi blogityyli, jota tavoitella:
http://kiljumuussi6000.blogspot.fi/2012/12/sanna-itse-ei-ollut-hereilla-kun.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti